tiistai 15. syyskuuta 2015

Le Petit Pivoine

Alkuperäisenä ideanani oli tehdä kaupparakennus, josta löytyisi kauppa, torimyyjä, ompelimo ja kahvila samasta rakennuksesta. Olen päättänyt nyt kuitenkin kuopata melkein koko idean vaikka rakennuksen olin tehny (ei kovin hyvä, kun osaamista silloin ei kovin ollut :D). Yhtä rakennusta en ala enää tekemään, mutta nämä "julkiset tilat" tulevat roomboxeiksi. 

Tässä esittelen nyt ensimmäisen osion. :) Kahvila Café Pioni on mennyt konkurssiin ja edellinen omistaja oli päättänyt luopua kahvilan ylläpidosta. Niittypolulle on muuttanut ranskalaista sukujuurta oleva nuori nainen, mikä on päättänyt ryhtyä pyörittämään pientä kahvilaa. 


Katto kaipaa laittoa, samoin kuin kahvilan ulkopinnat. Valkoinen sävy taitaa säilyä samoin kuin ihana markiisi.


Mallailin jo löytyviä kalusteita kahvilan sisälle. Kaikki kalusteet eivät tule jäämään tänne, mutta on mukava vähän hahmotella ja fiilistellä projektia. 



Kukkalaatikoihin tarvitsee istuttaa myös tuoreita kukkia. Mutta ensin pitää remontoida pinnat kuntoon. 


Café Pioni alkaakin elämään uuden omistajan myötä nimellä Le Petit Pivoine (Pieni Pioni). Toivottavasti kahvila saa ovensa auki mahdollisimman pian ja avajaiset pidettyä! 

1 kommentti:

  1. Hurmaava kahvila aluillaan! Hyvä esittelypaikka messuillekin ;)

    VastaaPoista