sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Kesätekstiilejä ja vähän muuta uutta

Sillä aikaa, kun Taneli oli häävieraana, Villa Töpölä sai hieman uusia tekstiilejä. Printtasin muutaman kapan, pöytäliinan sekä muita kesäisiä tekstiilejä niille tarkoitetulle arkeille. Tanelin verhoihin jatkui sarjakuvateema. Olin tehnyt ompelurahikokeilun yhteydessä myös toisen version ja siitä tuli Tanelille lelukori. Seinälle tarvitsee tehdä muutama hylly lisää säilytystilaa, koska pieni jänö on kerännyt jo reippaasti aarteita ja ne löytyvät yleensä huoneen lattialta kasasta. 

// Taneli was visiting at wedding in Sylviankatu. In the mean while I made new curtains and toy storage box for him. 


Nukkekotikirpparilta oli muutama viikko sitten kotiutunut valkoinen hyllykkö, minkä olin unohtanut täällä esitellä. Hyllykkö on sen verran pieni, että ennenmmin sopi tähän Lundbyn kokoluokkaan kuin 1:12. Lokerojen korkeus on aina noin 1,5 cm ja nyt onkin haaste löytää sopivan pienet sekä sirot esineet lokeroihin. 

// I find this from fb's dh flea market group. This is quite small so it fits better in Lundby size. 


Keittiöön tuli Marimekon Kurjenpolvi kuosinen verhokappa sekä Unikko pöytäliina. Seuraavaksi täytyy tapetoida lisäkerroksen huoneiden seinät sekä sen ulkopinnat. Vielä ei ole mitään hajua, millaista sinne haluaisin.

// For the kitchen new pelmet curtain in Marimekko Kurjenpolvi pattern and new Unikko tablecloth.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti