perjantai 23. syyskuuta 2016

My Little Ponies

Kaikki alkoi tästä tutorialista..



Uskomattoman pieniä versioita My Little Poniesta. Vintage versioilla lapsena tuli leikittyä, joten olihan niitä kokeiltava tehdä minikoossakin. Mutta eipä ollutkaan niin helppoa... Aloittelin kotona - jatkoin kerhossa - sitten pari hermojen lepopäivää ennen kuin tein loppuun kotona.

1. Esipaiston jälkeen lähti ensin pää irti... sitten etujalkakin murtui.
2. Toisen puolen muotoilu saatiin tehtyä noin 10 000 kirosanan jälkeen.
3. Nyt oli jo hermot menneet eikä edes kahvi pystynyt rauhoittamaan niitä.
4. Ehkei siitä harjan liimaamisesta tarvitse mainita muu kuin savua taisi tulla jo korvistakin...

Noh, kaikkien tuskailujen ja noin neljän tunnin työskentelyn jälkeen ne on vihdoin valmiita ja maalattu. Ei tosin näytä ollenkaan tuolta kuin tuossa videossa! :D

Joten nyt ei ihan mennyt niin kuin Strömsössä!


torstai 22. syyskuuta 2016

#Minimaraton

Sain idean, jota olen haudutellut keväästä asti. Siivoilin työhuoneessa ja katselin kuinka monta kirjaa/lehteä jo löytyykin, mutta kuinka monta olen oikeasti tehnyt niistä. (Vastaus: Ihan liian vähän). Toki alan kirjallisuus on myös paljon inspiraation lähteitä, mutta monia ihania ohjeita on, mitkä haluaisin toteuttaa sellaisenaan tai hieman sovellettuna. Tämä on siis kaiken takana... (Ja paria ihanaa kirjaa odotellaan innolla!) 



Aion aloittaa #Minimaraton -haasteen. Mukaan saa lähteä eikä mitään takarajaa aijan suhteen ole! Tarkoituksena on siis vihdoin kaivaa kaapista ja hyllystä ne ohjeet/tutorialit esiin, mitä on aina halunnut kokeilla. Olisi ihan huippua, jos tämä lähtisi leviämään ja muutkin alkaisivat selailla ohjeita toteutusmielellä. Leikittelin ajatuksella, että olisi ihanaa tehdä kaikki kirjojen ja lehtien minit, mutta se saattaa olla hieman liian paljon..! :D

Laitan #Minimaraton -tagin aina sellaisiin juttuihin, mitkä toteutan tämän haasteen alla. Vihdoinkin tuumasta toimeen! 

***

Ensimmäisenä toteutukseen pääsi Nukkekoti Väinölän Joulu -kirjasta kotijuuston ohje. Tämä on vähän ollut jäissä sen takia, kun olen etsinyt sopivalla kuviolla olevaa nappia. Kirjan kuvassa on aivan ihana punosnappi ja sellaista etsin pitkään. Samanlaista tai sen tyyppistä ei ihan tullut vastaan, mutta aika perinteisellä kuvioinnilla olevan löysin. Tämä sai nyt kelvata.



Kotikolon uusi asukas - Dobby

-Lucius herra on hyvin paha. Yritti satuttaa Harry Potteria. Kukaan ei saa satuttaa Harry Potteria. Dobby suojelee Potteria vaikka se olisi viimeinen kunniakkaan tontun teko. 


Dobby purkaa turhautumistaan piirtämällä Luciuksen kuvaan viikset, mutta siitä seuraakin tunnontuskia. Kotitontuthan eivät saa puhua pahaa isännistään (vaikkakin nyt Lucius on jo entinen isäntä..)


-Dobbyn täytyy rankaista itseään... Paha tonttu... Ei saa puhua pahaa... Mitä täältä keittiöstä löytyy; myrkkyä, sieniä, silitysrauta! 

Esther saapuu paikalle kuullessaan kauheata kolinaa keittiöstä.


-Dobby! Mitä ihmettä sinä täällä kolistelet..? 

-Voi hyvä Esther Rouva. Dobby on ollut paha tonttu. Paha tonttu. Pitää rankaista itseään. Vanhan Herran kuva pilattu.




-Kangistus Tyystilys, Esther mutisi tontulle, jotta tämä hieman rauhottuisi. Samalla hän alkoi tuumia pitäisikö omaan huusholliin pelastaa seuraksi pieni keittiöapulainen...


// Dobby on ensimmäinen tekemäni nukke, mikä valmistui hetken mielijohteesta. Oikein mukava on tehdä vaikka haasteitakin oli matkassa. Tonttu on tehty polymeerimassasta ja maalattu akryylimaaleilla.


keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Kosmetiikkaa kylppäriin

 Kerhoiltiin eilen kylppärijuttujen parissa. Idea lähti muutamasta kivasta meikkitutorialista, mihin oli törmätty YouTubessa. Kynsilakkavarastosta löytyi sopivan sävyisiä glittereitä luomiväreihin ja huulipuniin.


Tässä vasemmalla omat valmiiksi saadut minit ja Suskin tuossa oikealla. :) 


...ja näidenkin sijoituspaikka löytyi yksiöstä. Tein pleksistä, folioteipistä ja puupahvista kylppärin hyllyn, johon kaikki mahtui. Vielä jäi to do -listalle meikkisudit! 


sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Vihdoin...!

Löysin vihdoin oman kovakantisen version Greystonen kirjakaupasta! Sinne jäi hyllyyn enää neljä kirjaa eli suosittu on. Sehän oli pakko toteuttaa mininäkin. :) 


Taitaakin päätyä yksiön asukkien kirjahyllyyn (kunhan se ensin valmistuisi!)

Mukavaa sunnuntaita! 

perjantai 2. syyskuuta 2016

Eteisen edistystä (melkein runollista!)

Kaikkia muita huoneita olin jo aikaa sitten aloittanut edes, mutta eteisessä on ollut vain yksi tuoli. Aloinkin miettimään, mitä musta tuoli kaipaa kaveriksi - jotain väriä! Eteisessä on aika vähän luonnonvaloa tarjolla eikä tilaakaan ole niin huomattavan paljon. Tämä aiheuttaa kuvaamiselle hieman haastetta! 

Kerhoillassa valmistunut kenkäteline löysi paikkansa ja siihen päälle tein pienen version Vitran Hang it all -naulakosta. Naulakkoon päätyi muita kerhossa valmistuneita minejä: Kånkenin olin tehnyt viime keväänä ja hattu valmistui eilisessä kerhossa. 



torstai 1. syyskuuta 2016

Hattuja

Testasin tänään kerholla Erjan neuvojen perusteella hattujen tekoa (Kiitos Erja!). Testiversiot onnistuvat odotettua paremmin ja näitä täytyy ehdottomasti tehdä vielä lisää! Täytyy kokeilla vielä erilaisilla materiaaleilla, mitä kaikkea tästä olisi mahdollista jalostaa. 


Kiitos Estherille ja Georgelle, kun suostuivat mallintöihin ihan yllättäen! :)